
23.9.23 Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo
Vuorovaikutus, tarttuvat melodiat sekä vapaa improvisaatio. Näistä elementeistä musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo yhtyettä kuullaan Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertueella 20-30.9.23.
Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo kiertueella Ohjelmaravintola Maximissa 23.9.2023
Intuitio, joka johtaa meitä useimmiten niin arjessa kuin muissakin elämän päätöksissä, on toiminut punaisena lankana viime syksynä julkaistun Mystique From The North (Eclipse Music) albumin musiikissa. Kämäräinen lähestyi uuden musiikin säveltämistä luottaen täysin intuitioonsa.
Miltei jokaisen kappaleen tyyli ja rytminen runko sai alkunsa rumpu ”grooveista”, mitä hän oli improvisoidessaan nostanut ehdolle uutta levyä varten. Sävellystyössä Kämäräinen käytti brittiläistä 60-luvun vibrafoniaan, jonka soundiin hän on ihastunut. Näin ollen sävellyksien harmonia ja melodiat saivat alkusysäyksensä vibrafonilla soitetuista vapaan improvisaation tuotoksista, joita hän muokkasi sopiviksi rytmisiin ideoihinsa.
Yhtyeen jäsenistön vahva vapaan improvisaation pohja kuljettaa jälleen Kämäräisen säveltämään kappaleita, joissa kaikille on tilaa toteuttaa omaa visiotaan soittajana. Näin ollen jokainen soittaja voi tuoda oma käden jälkensä Case Kämäräisen musiikkiin.
Kiertueella kuullaan erikoisvieraina vibrafonisti Severi Pyysaloa sekä basisti Antti Lötjöstä.
”Sointuaihioiden harkittu työstö, vahva keskinäinen kommunikointi sekä maltti keskittyä oleelliseen saavat kuuntelijan antautumaan musiikin kannateltavaksi” Matti Komulainen Turun Sanomat.
Syksyn kiertueella vieraillaan yhdeksällä eri paikkakunnalla ympäri suomea. Keikoilla kuullaan yhtyeen uutta sekä vanhaa tuotantoa. Myös muutamia yllätyksiä on luvassa ohjelmistoon!
Yhtye:
Severi Pyysalo – vibrafoni
Marek Konarski – saksofoni
Tuomo Uusitalo – piano
Antti Lötjönen – basso
Tomi Kämäräinen – rummut
Liput: ennakkoon Tiketti.fi 15,00€ + pm / Ovelta 20€
Ovet: 19.00
Showtime: 20.30