Ensi viikolla Maximissa on kuultavissa huikean hieno konsertti, kun Ilmavoimien Big Bandin soittajat valtaavat lavan, tällä kertaa musiikin mukana matkataan 50-60 luvun jazz saksofonin tunnelmiin.
Saksofonisti Julian ”Cannonball” Adderleyn kuolemasta tuli kuluneeksi viime vuonna 50 vuotta. Tämä yhdysvaltalainen muusikko vaikutti jazzin kentällä varsinkin 50-, 60- ja 70-luvuilla. Hänet tunnetaan jykevästä alttosaksofonisoundistaan, pitkistä polveilevista sooloistaan…
Pohjois-Savon kulttuurifoorumi on insipistä ja ideoita, puheita, tietoa ja caseja.
Iltapäivän osuudessa pääset inspiroitumaan tiedon ja tarinoiden kautta klo 16.00-19.00.
Illalla kulttuuricocktailissa klo 19.00-22.00 verkostoidutaan taiteilijoiden, yrittäjien ja päättäjien kesken. Illan aikana nähdään myös paikallisten taiteilijoiden esityksiä ja kuullaan heidän ideoitaan ja näkemyksiään taiteen ja bisneksen yhdistämisestä. Iltaohjelmaa tukee Kuopion kaupunki
Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan 7.4. mennessä www.pohjois-savo.fi
Tapahtumaan…
MARISKA
Laulan, kirjoitan.
Yksi Suomen palkituimmista lauluntekijöistä tekee tunnelmallisen konserttikiertueen, jossa hän esittää kirjoittamiaan kappaleita. Ohjelmistoon mahtuu niin omia kuin toisten levyttämiä lauluja.
15.10.2026 Ohjelmaravintola Maxim Kuopio
Maxim avautuu klo 16.00. Ovet klo 18.00. Showtime klo 19.00
Lipun hinta ennakkoon: 34€(sis pm), ovelta 40€ Liput tulevat myyntiin 1.4. klo 10.00
Neljä albumia julkaissut Lyyti on viime vuosina hurmannut yleisöjä ympäri Suomen häikäisevän yhtyeensä kanssa. Lyyti tunnetaan sukupolvia yhdistävistä kappaleistaan sekä eläväisestä esiintymisestään, joka herättää laulujen tarinat henkiin. Lyytin keikoilla voi elää kaikki tunteet läpi yhdessä itkun ja naurun, tanssin ja yhteislaulun kautta.
Lyytin musiikissa puhuttelevat tekstit yhdistyvät värikkäisiin sävellyksiin, soittoon ja tuotantoon. Lyytin albumit ovat keränneet…
Kekseliästä ja koukuttavaa taidepop musiikkia esittävä Hopeasiivet Kuopion Maximissa!
Hopeasiivet ei jaksa musiikillista small talkia, vaan luottaa vilpittömyyden voimaan.
Yhtyeelle tunnusomaista on viitata alati vaihtelevien vaikutteidensa ääripisteisiin. Ehkä tänäänkin kännykän muistioon kirjataan tahti Kate Bushia, huomenna toinen Ultra Brata ja sunnuntaina kertosäkeellinen PMMP-tyyliin. Välillä kaikki on sirpaleista ja hupsuakin — ja juuri siinä piilee viehätys. Jokainen sana ja sävel merkitsee,…
Kekseliästä ja koukuttavaa taidepop musiikkia esittävä Hopeasiivet Kuopion Maximissa!
Hopeasiivet ei jaksa musiikillista small talkia, vaan luottaa vilpittömyyden voimaan.
Yhtyeelle tunnusomaista on viitata alati vaihtelevien vaikutteidensa ääripisteisiin. Ehkä tänäänkin kännykän muistioon kirjataan tahti Kate Bushia, huomenna toinen Ultra Brata ja sunnuntaina kertosäkeellinen PMMP-tyyliin. Välillä kaikki on sirpaleista ja hupsuakin — ja juuri siinä piilee viehätys. Jokainen sana ja sävel merkitsee, tai niin…
Helsinkiläinen metalliviisikko Wishing Well saapuu Maximiin tykittämään kulkevaa ja monipuolista heviään lauantaina 9.5. Viisi albumia julkaissut bändi on vieraillut Kuopiossa useasti ja luvassa on vauhdikas ilta laadukkaan musan parissa.
Lauteet Wishing Wellille lämmittelee Let's Eppelin, joka on Suomen vanhin Led Zeppelin tribuuttibändi. Yhtye esittää livenä alkuperäisversioita kunnioittaen kaikki tutu Zeppelin klassikot Stairway To Heaven, Whole Lotta Love,…
Sami Saari ja Jazzpojat -yhtyeen musiikki on korvia hivelevää ja tanssittavan svengaavaa jazzia ja soulia meiltä ja muualta. Suomalaisen soulmusiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on aina ollut sielultaan jazzmies ja on siitä syystä koonnut yhtyeen, jossa jazzpoikien vahva solismi sekä pettämätön svengi yhdistävät voimansa karismaattisen solistin kanssa. Saaren kekseliäät ja puhuttelevat suomenkieliset sanoitukset tuovat…
NUKKETALO
(1h 43min / Musta komedia / K-16)
Epäsuosioon joutunut näyttelijä Henri Pyhäpuu on saanut tarpeekseen esittämästään pahiksesta suositussa saippuasarjassa Nukketalo. Hän haluaisi pehmentää rooliaan, mutta ohjaaja Teuvo Tulimaa päättää tehdä hahmosta entistäkin julmemman – tappajan.
Juhlien ja vedonlyöntien jälkeen Henri löytää itsensä aamuyöllä vieraasta veneestä, oudossa seurassa ja vielä oudommalla saarella, jonka asukkaat eivät puhu sanaakaan.
Tästä alkaa painajaismainen ja samalla hykerryttävän…