Ohjelmaravintola Maxim
Ajankohtaista 29.3.2023 Pehmoaino

29.3.2023 Pehmoaino

Pehmoaino kevätkiertueelle uuden musiikin siivittämänä

Yhdeksi viime aikojen isoimmista musiikki-ilmiöistä noussut Pehmoaino julkaisee perjantaina 17.11. uuden singlen alkuvuodesta 2024 tulevalta debyyttialbumiltaan. Uuden ”sä et kosketa mua” -singlen lisäksi albumilta on kuultu ennakkoon kappaleet ”mietin sua pahalla” ja ”valssi”.


Debyyttialbumin myötä Pehmoaino lähtee helmikuussa 17 keikan kevätkiertueelle, jonka liput tulevat myyntiin perjantaina 17.11. klo 09:00. Persoonallista ja koskettavaa indievaikutteista popmusiikkia tekevä Pehmoaino oli ehdolla tämän vuoden Emma Gaalassa peräti viidessä kategoriassa ja voitti Vuoden tulokas ja Vuoden alternative – palkinnot.


Vangitsevista live-esiintymisistään tunnettu Pehmoaino teki viime vuoden aikana läpimurron Spotifylistan ja albumilistan ykköseksi, useiden radioiden soittolistoille ja keikkasuosikiksi. ”kaukana kotoa” – EP on myynyt kultaa ja ”haluun takas mun perhoset” -kappaletta on kuunneltu jo yli 8 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa. Tulevan albumin single ”mietin sua pahalla” nousi Spotify-listan top10:een ja on ylittänyt kultarajan.


Lapsuudesta asti musiikkia tehneen laulaja/lauluntekijän musiikissa koskettavat melodiat ja tekstit yhdistyvät ennakkoluulottomaan ja yllätykselliseen tuotantokuvaan. Pehmoainon maailmassa hauskuus ja herkkyys, tanssittavuus ja tunnelmointi sekä kokeilunhalu ja helposti lähestyttävyys eivät sulje toisiaan pois. Punaista lankaa kuljettaa Pehmoainon ihon alle menevä laulutulkinta.


Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 17.11. klo 09:00. Tiketti.fi
Liput: ennakkoon 25€ + pm / Ovelta 30€

Maxim avautuu klo 15.00
Showtime:  20:30

Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

 

Pehmoaino – kevät 2024

PE 9.2.2024 Oulu, 45 Special

TO 15.2.2024 Espoo, Louhisali

PE 16.2.2024 Järvenpää, Eikan Pub

LA 17.2.2024 Turku, Teatro

SU 18.2.2024 Turku, Viking Grace

PE 23.2.2024 Lahti, Möysä

LA 24.2.2024 Joensuu, Kerubi

PE 1.3.2024 Karkkila, Pub Pikkupässi

LA 2.3.2024 Tampere, Olympia

PE 8.3.2024 Helsinki, Tavastia

PE 22.3.2024 Kouvola, House of Rock

LA 23.3.2024 Vantaa, Kulttuuritalo Martinus

TO 28.3.2024 Lappeenranta, Nuijamies

PE 29.3.2024 Kuopio, Maxim

LA 30.3.2024 Savonlinna, House of Olaf

PE 5.4.2024 Jyväskylä, Lutakko

 

t

Laurent Fine dining,
107 Duncan Avenue, New York
914-309-7030,
Open: 09:00 am – 01:00 pm