MODEM + SOKAR
ELEKTRONISEN MUSIIKIIN ILTA MAXIMISSA 28.11.26
Modem on helsinkiläinen synapop-duo, jonka muodostavat Tytti Roto ja Ville Valavuo. Pitkään suomalaisessa punk- ja indie-undergroundissa vaikuttaneiden muusikoiden yhteinen mielenkiinto löytyi elektronisesta popmusiikista ja 1980-luvun synteettisestä äänimaisemasta, mikä inspiroi perustamaan uuden bändin. Muutaman viime vuoden aikana Modem on keikkaillut aktiivisesti suomalaisilla klubeilla ja kotimaan suurimmilla festivaaleilla (mm. Flow Festival, Sideways, Ruisrock) sekä kiertänyt Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa.
Sokar on tamperelainen elektropop-duo, jonka soundin luomassa maailmassa euforia ja emotionaalinen hauraus kohtaavat toisensa. Yhtyeen musiikki yhdistelee analogisia syntetisaattoreita, breakbeat-vaikutteita, päiväkirjamaisia tekstejä sekä tarttuvia pop-melodioita tavalla, joka liikkuu toiveikkuuden ja melankolian rajalla. Sokarin musiikkia on kuvailtu YleX:llä yhdeksi tämän vuoden kotimaisen popkentän raikkaista ja isoista tuulahduksista. Projektin takana ovat muusikko-tuottaja Henri Tuunanen (Radio Supernova, Hissun Kissun) sekä laulaja-tuottaja Anki Valkamo.
MAXIM 28.11.26 showtime klo 19.00 alkaen. K18
Liput 25€(sis pm), ovelta 28€