Kitarayhtye Tinyhawk & Bizzarron levynjulkaisukiertue saapuu Kuopion Maximiin 6.12.2025
Yhtye julkaisee uuden ”Neko-A-Sekai” albumin lokakuussa mainion Humu Recordsin kautta.
Syksyllä 2023 ilmestyneestä debyyttialbumista alkaen yhtyeen nousu on ollut instrumentaalimusiikille suotuisaa. Yhtye palkittiin Indie Awards -tapahtumassa vuoden tulokkaana ja teki TV-debyyttinsä suorassa lähetyksessä Ylellä. Matka huipentui, kun Nekorok -albumin omintakeinen ja ennakkoluuloton musiikki voitti arvostetun Teosto-palkinnon.
Tinyhawk & Bizzarro on…
Suositut Show&Dinner -illat palaavat Maximiin. Nämä illat ovat kokonaisuuksia jossa herkullinen 3 ruokalajin illallinen yhdistyy musiikkiin ja viihteeseen. Show&Dinner -ilta sopii mainiosti esimerkiksi työporukoille, ystäväseurueille tai vaikkapa pariskunnalle, kun haluatte nauttia illallisen esitystä seuraten omilta paikoilta.
Jokaiselle keikalle myydään max 50 illallismenupaikkaa. Show& Dinner -illoissa ennakkoon varattavissa olevat pöydät katetaan esiintymissalin puolelle, jossa illallisen…
Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan.
Kauko Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996.
Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita.
Vuonna 1995 Röyhkä sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2009…
Tänä syksynä saatavilla musiikin suurkuluttajille, tosifaneille ja yrityksille kausikortti. Kausikortti on voimassa syyskuusta vuoden loppuun. Kausikortti käy kaikkiin Tiketissä myynnissä oleviin Maximin keikkoihin (Haapaniemenkatu 34) syyskaudella 1.9.-31.12.2025. Maxim kausikortin hinta on 450€
Kausikortti ei käy komedia- ja teatteri-iltoihin, joissa järjestäjänä on ulkopuolinen taho.
Kausikortissa ei ole bussimatka etua eli et pääse kausikortilla veloituksetta busseissa keikoille
Ikäraja:…
Karim B rikkoo suomipopin rajoja yhdistämällä arabimelodioita, afropopia ja modernia R&B:tä suomenkieliseen ilmaisuun. Hän on rakentanut musiikillisen maailman, jota ei voi verrata kehenkään muuhun kotimaisella kentällä. Platinaa striimannut Mi Amore (feat. Ege Zulu), Spotifyn top 4 -single Miljoonii (feat. TUULI) ja kultahitti Aji Aji ovat osoittaneet hänen vetovoimansa suoratoistossa ja radiossa.
Marokkolaisjuurisen helsinkiläisartistin tuotanto nojaa vahvaan melodiaosaamiseen,…
The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut III-levyn aikoihin. Keikoilla on nähtävissä ja kuultavissa mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäe Kingston Wall -aikainen rumpusetti, autenttiset kitarasoundit sekä lisäksi III-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä Kingston Wallia enää pääse.
2023 soitetun I-levyn ja 2024 vuoden aikana…
Arvostetut muusikot Ben Granfelt ja Jarmo Nikku yhteiskeikalla Ohjelmaravintola Maximissa Kuopiossa. Konsertissa kuullaan tarkoin valikoituja rock klassikoita.
Duokeikat Timo tekee pääsääntöisesti Matias Kupiaisen (Stratovarius), Jani Liimataisen (Ex-Sonata Artica, Insomnium, The Dark Element & Cain’s Offering) tai Roope Riihijärven (Brother Firetribe) kanssa.
Jos haluat kokea perinteisen akustisen duon livenä, älä tule katsomaan Timo Kotipellon liidaamaa duoa. Jos taas haluat erityisen livekokemuksen, joka sijoittuu johonkin akustisen duokeikan ja bändikeikan välimaastoon, tämä on juuri sitä mitä…
Runoilija Heli Laaksosen Ilonhilaaja -kiertue on viihdyttävä runoilta, jossa käsitellään niin maailmanmenoa, ihmissuhteita, luonnonihmeitä kuin elämän värejä käyttökielenä on lyhyt, nopea ja konstailematon lounaismurre.