Kauneutta ja Kapinaa

Kolme tarinankertojaa tuo Kuopion kirkastuviin iltoihin rennon päätteen viikolle. Ota kaveri tai puoliso mukaan, tiskiltä juoma ja istu nauttimaan tarinoista, lauluista ja tunnelmasta.. Naatiskellaan!

 

HEIKKI SALO

Heikki Salo on tamperelainen lauluntekijä-muusikko, joka kirjoittaa

lastenlauluja, iskelmiä, suomirokkia, teatterimusiikkia ja näytelmiä. Hän

on Miljoonasade -yhtyeen keulakuva ja palkittu mm. Taiteen

valtionpalkinnolla ja Reino Helismaa -palkinnolla.

TUIJA RANTALAINEN

Tuija Rantalainen on julkaissut musiikkia lapsille ja aikuisille ja hän

säveltää myös teatterimusiikkia. Hänet tunnetaan parhaiten lauluistaan

Korkokenkä ja Jouluaaton aamu kolmosratikassa. Vahtikoira karkuteillä

-albumi oli ehdolla vuoden lastenlevyksi EMMA-gaalassa. Hänen

viimeisin teatterityönsä on Juha Hurmeen kanssa kirjoitettu ja sävelletty

Rehu-Virtanen.

 ILKKA ESSELSTRÖM

Vuosien kokemuksen tuoma rentous hehkuu Ilkan esiintymisestä. Ilkan säveltämässä musiikissa leikitellään soinnuilla, harmonioilla ja rytmeillä. Popin ja iskelmän lisäksi vaikutteita voi kuulla bluesista, countrysta, soulista, progesta ja rokista. Sanoituksissa vilahtelee tuttuja suomalaisia sanontoja ja tarinoita kuljettaa toisinaan tarkoituksenmukaisesti kryptiset rivit.

 

Kauneutta ja Kapinaa on pienten artistien asialla.

Haluamme antaa äänen uusille, kiinnostaville suomalaisille artisteille. Miksi he tekevät taidettaan, mistä kaikki lähti, mitä he haluavat sanoa.

Viemme heidät keikoille, haastattelemme ja ennen kaikkea – yhdistämme heidät yleisöön eli sinuun!

https://kauneuttajakapinaa.fi/

https://www.facebook.com/Kauneutta-Kapinaa-100438259123288

https://www.instagram.com/kauneuttajakapinaa/?utm_medium=copy_link

https://www.youtube.com/channel/UCiQeH-lEkiHDnsqjChzcXxw

 

t

Laurent Fine dining,
107 Duncan Avenue, New York
914-309-7030,
Open: 09:00 am – 01:00 pm