Ladataan Tapahtumat

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista ”Maalaispoika oon”.                 

Levystä ja sen nimikkokappaleesta käynnistyi taiteilijan pitkä sooloura, joka kattaa satoja levytettyjä laulua. Maalaispojasta 50 vuotta -kiertueella kuullaan debyyttilevyn kappaleita pitkästä aikaa livenä, jonka lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös Manserokin helmiä ja Pohjoisen lauluja taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit ovat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta – myöhempiä hittejä unohtamatta. 

 

”’Maalaispoika oon’ on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia”, Alatalo kertoo. 

 

Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Hiljattain 73 vuotta täyttäneen musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Viime vuosina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Suomi-palkinnolla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa. 

Luvassa on naurua ja muistoja, hyvin tunteellinen ja koskettava ilta. Mikkoa säestää oma poika, Hauli Brosin ja Coitus Int 50Revival -bändin kitaristi Kalle Alatalo. Tervetuloa ikimuistoiseen ikuisen maalaispojan konserttiin!  

 

Mikko Alatalo Ohjelmaravintola Maxim Kuopio 9.11.24

Aika: Maxim avautuu klo 16.00. Showtime: 19.00 

Esiintymisen kesto: 2x45min

Liput tapahtumaan ovat myynnissä Tiketti.fi

Liput: ennakko 29,90€ +pm / ovelta 35€

Ikäraja:K-18

 

t

Laurent Fine dining,
107 Duncan Avenue, New York
914-309-7030,
Open: 09:00 am – 01:00 pm