Maximin syyskaudella on mahdollisuus nauttia kitaramusiikista usealla keikalla.
Timo Kotipelto ja Matias Kupiainen ovat tunnettuja on suomalaisesta power metal -yhtye Stratovariuksesta. Heidän duo:na toteuttama keikka Maximissa jo ensi lauantaina 20.9. sijoittuu johonkin akustisen duokeikan ja bändikeikan välimaastoon. Luvassa on varmasti Stratovarius faneja miellyttävä ja taatusti ainutlaatuinen keikka, jolla yleisö ei tyydy pelkästään kuuntelemaan esitystä vaan osallistuu itsekin kertosäkeisiin!
Heti seuraavalla viikolla torstaina 25.9. Maximin lavalle nousee Suomen ehdoton Blues kuningatar – Erja Lyytinen on yksi johtavista blues-rock-kitaristeista myös kansainvälisesti. Keikka on osa Suomen kattavaa ”Smell the Roses” -kiertuetta, jolla juhlistetaan artistin uunituoretta samaa nimeä kantavaa studioalbumia. Uutta albumia on kuvattu yhdestä artistin vahvimmista julkaisuista. Levyä kehutaan ajattomasta ja sielukkaasta soundista, jossa yhdistyvät rockin ja hard rockin elementit. Erjan lämmittelijänä nähdään nouseva indie rock -bändi Airi’s. Bändin musiikilliset vaikutteet tulevat etenkin 70- ja 90-luvuilta, ja biiseissä on kuultavissa vivahteita mm. brittirockista, grungesta ja progesta. Luvassa siis erittäin hieno ilta.
Lisää savolaistaustaisia kitaristeja on luvassa 3.10,, jolloin lavalle nousevat kansainvälisistä kitarasoolokilpailuista voittoja napsineen Markus Venehsalon luotsaama Markus Venehsalo & Mavon Safia. Tällä keikalla kuopiolaisille tarjotaan ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla Mavon Safian tulevan albumin kappaleita livenä ensimmäistä kertaa maailmassa! Chaos Schlageriksikin kuvailtu bändin musiikki on swengaavaa metallia, rockia, rautalankaa ja jopa jazzia yhdistelevää instrumentaalia. Yhtyeen keikkakokoonpanossa rumpuja soittaa Teosto palkinnolla palkittu Jaakko Pöyhönen, bassoa rock and rollin historian aikana toinen Sibelius akatemian jazz osastolle sähköbassolla sisään kävellyt Oliver Karttunen.
Perjantaina 10.10. Maximissa esiintyvä The Kinky Thing tekee kunniaa lähes kulttimainetta nauttivalle psykedeeliselle rock-yhtye Kingston Wall:lle, jonka musiikin suosio vielä tänäkin päivänä perustuu sen ajattomuuteen. The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut III-levyn aikoihin. Keikoilla on nähtävissä ja kuultavissa mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäe Kingston Wall -aikainen rumpusetti, autenttiset kitarasoundit sekä lisäksi III-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä Kingston Wallia enää pääse.
Torstaina 30.10. Maximissa kuullaan klassista rock kitarointia, kun lavalle astuvat Ben Granfelt ja Jarmo Nikku, molemmat pitkän uran tehneitä muusikoita ja arvostettuja kitaristeja. Ben Granfelt tunnetaan muun muassa yhtyeistä Los Bastardos Finlandeses, Guitar Slingers, Leningrad Cowboys, Wishbone Ash[1], Gringos Locos ja omasta kokoonpanostaan Ben Granfelt Band. Jarmo Nikku, on vaikuttanutFaroutin, Broadcastin, Kirkan, Hectorin, Mikko Kuustosen, Heikki Silvennoisen, Heikki Helan, Kummelin, Hoedownin ja H.A.R.P.:n levyillä. Luvassa on kahden kitaramaestron yhteissoittoa, joka luo kuulijalle nautinnollisen musiikkielämyksen. Kaksiäänisiä kitarastemmoja, mahtavia sooloja ja tiukkaa komppia. Konsertti koostuu molempien omasta tuotannosta vuosien varrelta sekä harkiten valituista kitara Rock klassikoista. Masa Maijanen basso ja Jari Salminen rummut takaavat parhaan mahdollisen grooven Benin ja Jarmon komppiryhmänä.
20.9. Timo Kotipelto ja Matias Kupiainen duo
25.9. Erja Lyytinen – Smell the Roses kiertue
3.10. Markus Venehsalo & Mavon Safia
10.10. The Kinky Thing (plays Kingston Wall III)
30.10. Ben Granfelt & Jarmo Nikku – Classic Guitar Rock
Liput keikoille saat hankittua helpoiten Tiketti.fi -verkkokaupasta. Lippuja voi ostaa myös suoraan Sawohousen ja Maximin ravintolan lipunmyyntipisteeltä.